16.6.2003 |
Sodankylän filkkarit loppuivat |
18. elokuvafestivaali päättyi sunnuntaina venäläisen Aleksandr Rogoszhkinin ohjaaman Käki-elokuvan Suomen ensi-iltaan. Elokuvan naistähti Anni-Kristiina Juuso vieraili viikonloppuna Sodankylässä. Yleisö äänesti Käen myös elokuvajuhlien toiveuusinnaksi. Eniten katsojia keräsi Dziga Vertovin Entusiasmi (1931) Cleaning Women -orkesterin säestämänä.
Viiden päivän aikana Sodankylässä nähtiin noin 100 elokuvaesitystä elokuvateatteri Lapinsuussa, Kitisenrannan koululla sekä teltassa. Festivaalijohtaja Peter von Bagh kävi aamukeskusteluja neljän ohjaajan kanssa. He olivat festivaalin päävieraat Jean Rouch, Irvin Kershner, Emir Kusturica sekä tämänvuotisen Sodankylän elokuvajuhlien Canal+ -palkinnon voittaja Matti Kassila.
Kershner ja Kusturica painottivat musiikin ja elokuvan läheistä suhdetta. Nuoruudessaan Kershner soitti viulua, ja Kusturicalla on oma bändi, jossa hän soittaa kitaraa. Kusturican maagisen realistiset elokuvat olivat festivaaliyleisön suosikkeja. Kershner on monen elokuvalajin taitaja. Hänen tuotannostaan löytyy Iranissa kuvattuja opetusdokumentteja, intiimejä ihmissuhde-elokuvia sekä Star Wars -trilogian keskimmäinen ja paras jakso. Kolmas päävieras Jean Rouch on vuodesta 1947 lähtien tutkinut ns. primitiivisiä ja sivistyneitä kansoja sekä niiden kohtaamisia. Useassa puheenvuorossaan hän kyseenalaisti huumorin kautta ohjaajan moraalia suhteessa aiheeseensa. Ottaako ohjaaja lopulta pyövelin roolin?
Aamukeskustelussa Matti Kassila hurmasi täyden salillisen yleisöä ajatuksillaan ja hauskoilla anekdooteillaan. Kassila oli huolissaan nykyelokuvan tilasta ja tivasi tekijöiltä enemmän sivistystä. Nuoret kotimaiset tekijät vastasivat Kassilan haasteeseen omassa keskustelutilaisuudessaan. Esikoiselokuviaan festivaalilla esitelleet Johanna Vuoksenmaa, Klaus Härö ja Arto Koskinen totesivat miltei yhdestä suusta, että kotimainen elokuva voi hyvin. Suurimmaksi ongelmaksi koettiin eri rahoitustahojen päätösten odottamista, marginaalielokuvien huonoa markkinointia sekä alituinen kiire. Toivottiin että Suomessakin opittaisiin hiomaan elokuvia valmiiksi ennen kuvasten alkamista. Härö kiitti ruotsalaisen tuottajansa kehittelyapua palkitussa elokuvassaan Näkymätön Elina.
Eräs festivaalin puhutuimmista uusista elokuvista, Hukkle, tuli Unkarista. Nuoret tekijät, ohjaaja György Pálfi ja dramaturgi Zsophia Ruttkay, ovat yhdessä luoneet aivan uuden dialogittoman kerrontatavan tarinassaan, jossa pikkukylän naiset murhaavat miehiään, koska pitävät näitä hyödyttöminä olioina. Ranskalainen ohjaaja Emilie Deleuze sai puolestaan paljon kiitosta mieskatsojilta sekä herkästä että miehekkäästä päähenkilöstään elokuvassa Uusi aamunkoitto. Norjalaisen elokuvan nousua todisti Bent Hamer hauskoilla ja liikuttavilla elokuvillaan Eggs ja Psalmer fra kjökkenet.
Sodankylän elokuvajuhlien ”paras festivaalimuisto” -kilpailun voitti tänä vuonna Raija Heiskala Saarijärveltä. Hänen kirjoittamansa tarina elokuvajuhlilta on luettavissa festivaalin internetsivuilta www.msfilmfestival.fi
Festivaalilla kävi odotetusti yleisöä, eli noin 18.000. Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään seuraavan kerran 16.–20. kesäkuuta 2004.
|
|
|
|
|