
    
|
Kuriirikiidon lähetti Sepe on jakamassa postia Vertakoskelle tapansa mukaan. Kaikki vaikuttaa aivan normaalilta siihen saakka kunnes Sepe joutuu viemään paketin epäilyttävän oloiseen taloon. Pian työpäivä muuttuu veriseksi pakomatkaksi zombien valloittamasta Vertakoskesta. www.antiteatteri.cjb.net
Toni Hiltunen
|
Kuvaus Vertakosken valmistumisesta: Käsikirjoituksen ja kuvakäsikirjoituksen valmituttua aloimme valmistamaan tarvittavaa rekvisiittaa ja pikkuhiljaa päästiin myös kuvaamaan. Käytössämme oli alusta alkaen varsin hyvät kamerat joista koetettiin saada mahdollisimman paljon irti. Kuvaukset olivat välillä todella vaikeita teknisesti, kun kuvattiin kymmenien asteiden pakkasessa. Kaikista mahdollisista pikku vaikeuksista kuitenkin selvittiin kekseliäisyydellä mitä tiimiltämme tuntuu löytyvän. Hyisiä kuvauspäiviä kertyi yhteensä kymmenen, joilta materiaalia kertyikin ihan mukavasti noin 400 erillistä otosta. Kun kuvaukset olivat päätöksessä päästiin jälkiäänityksen pariin. Äänitimme kahdella mikillä suunnilleen 100 tehosteääntä koiran haukkumisesta zombien örinöihin. Enää oli jäljellä vain elokuvan kasaus kokonaiseksi. Editointi oli mukavaa puuhaa kun oli materiaalia josta valita. Useiden raakaleikkausvaiheiden ja musiikin laittamisen jälkeen Vertakoskesta tuli 15 minuutin pituinen valmis lyhytelokuva. Mielestäni ryhmämme into tehdä hauskoja verisiä elokuvia näkyy lopputuloksessa positiivisesti.
Vertakoski opetti taas uusia jujuja tulevia projekteja varten. Osaamme tehdä taas monta juttua paremmin.
Tekijätiedot Ohjaus / Käsikirjoitus: Toni Hiltunen
Roolit:
Sepe - Sami Kokkonen
Esko - Kalle-Pekka Salmela
JP Zombi - Juho-Pekka Lappalainen
Zombi Talossa - Toni Hiltunen
Kaappizombi - Marja Komulainen
Saab zombi - Nelly Laukkanen
Zombilauma:
Anssi Laukkanen
Ville "Smultron" Savolainen
Mika Kauppinen
Kalle-Pekka Salmela
Kuvaus: Toni Hiltunen, Marja Komulainen ja Kalle-Pekka Salmela
Leikkaus ja editointi: Toni Hiltunen
Puppetmaster: Sami Kokkonen
Storyboard: Toni Hiltunen
Asemestari ja pyrotekniikka: Ari Hiltunen
Tarpeiston suunnittelu ja toteutus:
Sami Kokkonen ja Toni Hiltunen
Apuna myös: Marja Komulainen ja Päivi Hiltunen
Musiikki:
Kristian Hirvelä
Jälkiäänitys:
Toni Hiltunen ja Sami Kokkonen
Ääninäyttelijät:
Sami Kokkonen
Kalle-Pekka Salmela
Toni Hiltunen
Marja Komulainen
|