Terveppä terve. Kiitos kritiikistä, mutta tuosta *****ilu- osiosta sen verran että video kuvattiin kesällä 2002 jolloin olin lukiolainen, ja valoina toimi auringonvalolamppu ja semmionen työmaalamppu. :P
Media-alan opiskelut aloitin 6 viikkoa sitten.
Mielestäni valaisulla oli tässä sen verran tekemistä elokuvan kanssa, että sehän oli aika tärkeä osa kuvien tunnelmista...
Valot olivat myös äärimmäisen tärkeät, sillä video kuvattiin siis kotiolosuhteissa, pikkuisella VHS kameralla, jonka parhaiten huomaa äänestä. (Kotitietokoneella koitin poistaa suhinat ynnä muut mutta eihän niitä kaikkea pois saanut)
Kirkas valaistus teki myös kuvanlaadusta vhssälle harvinaisen hyvää.
Ja kyllä valkobalanssit ja suojaviivat ynnä muut ovat täysin päin seiniä, mutta kuten sanoin, en opiskellut silloin alaa, eikä kamerassa voinut säätää sellaista.
Tuo valmistumisvuosi tosin vähän hämää, kun leffa kuvattiin 2002, mutta vasta uudenvuoden jälkeen sain kotiini tarvittavat välineet leikkaamiseen, joten se valmistui 2003. ja samana vuonna pääsin opiskelemaan.
Niin, eli voin luvata että seuraavassa tuotoksessa valkobalanssit ja valaistukset ovat sitten kohallaan. Kiitän.
|