|
|
|
1 Vertakoski Vastaa
2.6.2003 14:59

|
Kuriirikiidon lähetti Sepe on jakamassa postia Vertakoskelle tapansa mukaan. Kaikki vaikuttaa aivan normaalilta siihen saakka kunnes Sepe joutuu viemään paketin epäilyttävän oloiseen taloon. Pian työpäivä muuttuu veriseksi pakomatkaksi zombien valloittamasta Vertakoskesta.
|
Toni Hiltunen
|
|
1.1 re: Vertakoski Vastaa
2.6.2003 21:08

|
|
Tyylikkäät gore-efektit suolineen päivineen. Puppet-masterille onnittelut. Paikoitellen harmitti vähän turhan hidas leikkaus: tarinaa olisi voitu kuljettaa eteenpäin nopeamminkin. Nyt toiminnan käynnistymistä joutui odottelemaan. Muutamia sekunteja rohkeasti pois sieltä täältä. Kuvakulmat toimintaosuuksissa vaihtuivat välillä harmittavan hitaasti. Jäin kaipaamaan lisää myös horror-musiikkia, joka soi varsin tahdikkaasti, silloin kun sitä kuultiin. Roolisuoritukset olivat maukkaita, ja Sami Kokkonen oli varsin luonteva Sepen roolissa. Alun keskustelu oli hyvä, ei kuulostanut yhtään tönköltä. Kiva, että Pixoffissa on nyt vähän jotakin uutta ja erilaista.
|
|
Matti Eerikäinen
|
|
|
1.1.1 re: Vertakoski Vastaa
3.6.2003 13:42

|
|
|
Hyvä, että elokuva maistui. Vertakosken teon aikana opittiin tonneittain uusia juttuja ja jippoja. Myös kuvaustekniseltä saralta, joten toivottavasti seuraava tekeleemme on kehittyneempi. Tämä oli siis tosiaankin vasta toinen koskaan tekemämme elokuva.
Tekemällä sitä oppii.
|
|
|
Toni Hiltunen
|
|
|
1.1.1.1 re: Vertakoski Vastaa
4.6.2003 15:56

|
|
|
Siihen nähden erittäin hyvää työtä! :)
|
|
|
Matti Eerikäinen
|
|
1.2 re: Vertakoski Vastaa
3.6.2003 00:04

|
|
Verta oli tarpeeks ... ! Suoliakin löytyi... ! Ilmeisesti tribuutti vanhoille zombileffoille kun kaikki niiden kujeet löytyi pätkästä... eli hyvä pätkä pikkasen oli jutut jo kuluneet mut ilmeisesti tarkotuskin. Ensikerralla miljoonia litroja lisää verta suoli ruumismömmelöä ja paskansyöntiä hetkonen ???
|
|
Aleksanteri Kulvik
|
|
|
1.2.1 re: Vertakoski Vastaa
3.6.2003 13:45

|
|
|
Joo on sitä kauhua katsottu ja omasta video hyllystäkin löytyy muutama helmi. Suraavassa elokuvassamme ehkäpä jotain paljon omaperäisempää... Lisää tulee olemaan kaikkea ja isommin se on varmaa.
Myös uusia kujeita, joita harvemmin amatööri-leffoissa näkee. Unohtaen sen paskan syönnin kuitenkin :)
|
|
|
Toni Hiltunen
|
|
1.3 re: Vertakoski Vastaa
5.6.2003 12:17

|
|
Alun näyttelijäsuoritukset olivat todella hyviä. Keskustelu tuntui luonnolliselta. Sitten ilmaantuivat zombit. Verta lensi ja zombit menivät kappaleiksi, mutta mihin unohtui tyyli... Miksi ihmeessä kuvaus ja värimaailma oli revitty suoraan jostakin kotivideosta? Miski tekopäiden ja muiden sellaisten tökeröä ulkonäköä ei edes yritetty peitellä? Miksi päähenkilö ei onnistunut pakenemaan paria etanan vauhtia etenevää laahustajaa?
Nämä ja monet muut kysymykset pyörivät päässäni, kun katselin pätkää. Olen varma, että tiimillä on osaamista, mutta miksi ihmeessä tehdä huonompaa jälkeä, kuin mihin pystyy? Onhan se ihan koomista, että irtopää on tökerö tussilla tuherreltu viiksivallu, mutta eikö tässä vaiheessa kannattaisi tehdä niin hienoa jälkeä, kuin osaa... kuvakulmia muuttamalla gore-efektit olisivat olleet huomattavasti paremman ja aidomman näköisiä. Itse en ole mikään spletter-fani, enkä itse missään tapauksessa tekisi splatteria (koska se on aiheena jo kaluttu loppuun jokaisen amatöörivääntäjän toimesta ja veriördäyksen teko ei jotenkin vain iske), mutta luulisin, että myös verirallien fanipojat tykkäisivät enemmän, jos irtoraajat olisivat vähemmän koomisia...
Noinkin hyvillä näyttelijöillä rästä olisi voinut saada vaikka oikeasti jännittävän kauhupätkän. Toivottavasti annatte seuraavassa pätkässä enemmän tilaa hyville näyttelijöillenne ja mietitte hivenen tarkemmin, että miten esim. toimintakohtaukset kannattaisi toteuttaa (toimintaa on muuten erittäin vaikea toteuttaa tyylikkäästi...), niin pätkänne kohoavat varmasti suomalaisen kengännauha-budjetin parhaimmistoon...
|
|
Jarkko Sivula
|
|
|
1.3.1 re: Vertakoski Vastaa
5.6.2003 14:24

|
|
|
Niin, miksei oltu parempia? Vertakoski oli meille tekninen oppitunti elokuvan teosta. Minä olen ainakin hyvin tyytyväinen lopputulokseen.
Värimaailma jäi minuakin vähän harmittamaan, mutta editointi aikaan nähden sen kanssa pystyn elämään. Elokuvaa jouduttiin kuvaamaan välillä ääriolosuhteissa ja kolmella eri kameralla. -20 asteen pakkanen ja lumisade ei tee hyvää kuvalle, kameralle tai parissa minuutissa tyhjentyville akuille. Verikin ehtii jäätyä ja kameratelineet hajota.
Tekopäitä on yllättävän vaikea tehdä ilman mitään foam latekseja. Ei me voida kuin koittaa tehdä kaikki mahdollisimman halvalla ja sillä mitä rautakaupasta saa. Eikä me liian vakavasti tätä hommaa otettukaan.
Tässä pieni puolustus puhe. Olit kyllä kuitenkin oikeassa monessa asiassa.
|
|
|
Toni Hiltunen
|
|
|
1.3.1.1 re: Vertakoski Vastaa
5.6.2003 15:05

|
|
|
Pienenä selvennyksenä tekstiini:
Tarkoituksenani ei ollut mollata aikaansaannostanne. Se oli mielestäni onnistunut omassa genressään. Minusta vain tuntui koko ajan siltä, että teillä olisi ollut potentiaalia niin paljon parempaankin. Itse en saisi aikaan, edes sellaista tekopäätä, kuin teillä. Ihmettelin vain, että miksi se oli naamapuoli kameraanpäin...
Eipä muuta. Tsemppiä seuraavaan spektaakkeliin.
|
|
|
Jarkko Sivula
|
|
|
1.3.1.1.1 re: Vertakoski Vastaa
13.6.2003 13:32

|
|
|
Joo. En minä sitä hirveänä haukkuna ottanutkaan. Kiitos kuitenkin hyvistä perusteista.
|
|
|
Toni Hiltunen
|
|
1.4 re: Vertakoski Vastaa
26.7.2003 17:52

|
|
No niin.. Vertakoski on nyt nähty, ja mukavahan sitä oli katsoa, tietysti pieni pilke silmäkulmassa.
Kyllä leffastakin jo huomas että teillä oli siellä kylmä kuvata. Kuvauksesta etenkin jäi sellainen maku että teillä oli aina kuvatessa kiire takaisin sisälle lämpimään. Kamera heilui, jotkut kuvakulmat oli einiin toimivia.
Leikkauksesta sen verran että hieman häiritsi se kuvakulmien hyppely samassa kuvakoossa eri kulmista sekä hyppääminen lähikuvasta kokokuvaan ja takaisin. ne pisti silmään.
Käsikirjoituksesta paistoi rautarunko hieman läpi. Huomasi että olette rakentaneet elokuvanne "hienojen kohtausten" ympärille, ja näin tarinan sujuvuus on hieman kärsinyt. Esim. Miksi vaihtaa kirves saksiin, tai miksi alkaa kuunnella radiota teurastuksen keskellä. Elokuvan alussa oleva dialogi oli myös pikkasen teennäisen kuulonen.
Mutta hyvin olette jaksaneet lumessa möngertää, itsekkin tiedän millaista se on. Äänimaailma oli ihan kiva, musiikki oli ok, ja leffa sai paikoitellen minut sellaiseen jännitystilaan että oho syököhän toi nyt Sepen. Tosi mukava oli katsella, jäädään innolla odottamaan jatko-osaa:)
|
|
Jussi Hiltunen
|
|
|
1.4.1 re: Vertakoski Vastaa
27.9.2003 00:20

|
|
|
Vai tällaista tavaraa. Zombi- ja splatterleffojen suurena ystävänä odotukseni Vertakoskea kohtaan olivat kovat, ja ihan mukavasti leffa onnistui viihdyttämään.
Alun kuvaus&leikkaus ovat kautta linjan mainioita, ja Eskon ja Sepen kesken käyty dialogi on todella luonnollinen ja aito. Samaten huvitti kovasti bongailla Bad Taste - lainoja ympäri elokuvaa. Zombien maskeeraus ja muutamat gore-efektit oli hoidettu mainiosti, lukuunottamatta Saab-zombia. Sepen näyttelijä hoiti hommansa todella hyvin. Alussa elokuva loi jännittävää tunnelmaa, ja "kaappizombin" hyökätessä jopa hieman säikähdin. Tästä plussaa tekijöille.
Sitten niihin huonoihin puoliin. Tekopäät ja nuket olivat järjestään tolkuttoman tökerön näköisiä. Jos käytössä on moisia, niitä pitäisi kuvata sen verran kaukaa ja lyhyesti, ettei eroa ehdi huomata. Nyt kaikki hyppivät silmille. "Taistelut" on myös hoidettu hieman toispuoleisesti; kamera heittelee minne sattuu ja muutenkin tappelut tuppaavat olemaan tylsää nuhjaamista, kun zombien otteista puuttuu raivokkuus. Eivät tuollaiset nukkumatit ketään hengiltä saisi. Myös elokuvan äänimaailmasta on hieman moitittavaa; jatkuvasti samanlaisena toistuva zombien örinä alkoi pidemmän päälle rasittaa, ja veren lorisutteluäänet olivat myös hieman hölmöjä(okei, menköön Bad Taste-tribuutin nimessä tämän kerran:).
Hyvä leffa kuitenkin, ja kolmen tähden edestä pidin. Hieman tökeröt nuket pudottivat yhden tähden pois.
|
|
|
Iikka Kivi
|