Hannes Häyhä pokkasi kaksi Pumpelia
Oulun Musiikkivideofestivaaleilla palkittiin parhaat suomalaiset
musiikkivideot kymmenennen kerran. Kotimaisen kilpailun jury ja
festivaaliyleisö valitsivat suosikkinsa 178 musiikkivideon joukosta.
Kultapumpelin voittaja sai myös Sanomalehti Kalevan lahjoittaman 2500 euron
rahapalkinnon. Lisäksi loisteliaassa Pumpeligaalassa luovutettiin
Teinipumpeli lupaavalle nuorelle ohjaajalle sekä kuusi kunniamainintaa.
Tuomariston puheenjohtajana toimi latvialainen Guna Zucika (24), joka
työskentelee kansainvälisten asioiden päällikkönä Baltian EMI:llä. Muut
jäsenet olivat musiikkivideoiden ja -dokumenttien ohjaajana tunnettu Mika
Taanila, Joensuussa media-alaa opiskeleva Johanna Rönnlöf, joka on mm.
näytellyt suositussa Menolippu Mombasaan-elokuvassa sekä YleX:n valitsema
tuomari Heidi Räihä Jyväskylästä.
Tuomaristo kuvailee kilpailua näin:
"Katsoimme 14 tunnissa 178 kotimaista musiikkivideota. Rupeama tarjosi hyvän
läpileikkauksen paitsi suomalaisen musiikkivideon tilasta myös suomalaisesta
elämänmenosta vuonna 2003. Musiikkivideoiden joukkoon mahtui teoksia
kaikista
kuviteltavissa olevista lajityypeistä Tänä vuonna mukana tuntui olevan
erityisen monia metallibändien teoksia, mikä kertoo omaa tarinaansa
suomalaisesta musiikinteosta. Mukana oli myös useita kokeellisia
lyhytelokuvia, joita on vaikea luokitella varsinaisesti musiikkivideoiksi.
Yleisesti ottaen kilpailun taso oli hyvä."
TULOKSET 2003
KUNNIAMAININNAT
Arn-Henrik Blomqvist - Willycranes: Woops 25
Tyylipuhdas mykkäelokuvapastissi. Hyvä henkilöohjaus, puvustus ja lavastus
pitävät paketin kasassa.
Taku Kaskela - Amorphis: Evil Inside
Erinomaisesti kuvattu play back -video vakuutti kauniilla
yksinkertaisuudellaan. Teos on vapaa lajityypin kliseistä.
Kusti Manninen - Fintelligens: En vaihtais päivääkään
Ohjaajalla oli kilpailussa seitsemän työtä, jotka kaikki olivat mainioita.
Ne tukivat sekä musiikkia että artistia lajityypin ehdoilla. Erityisesti
nostimme esille sympaattisen lähiökuvauksen.
Tommi Mattila - Scandinavian Music Group: Ei mun oo hyvä olla yksin
Teos on hyvä esimerkki siitä, ettei hyvään musiikkivideoon välttämättä
tarvita
suurta budjettia. Välitön fiilis tuo artistin katsojaa lähelle nautittavalla
tavalla.
J-P Passi & Tomi Tuomaala - Au Pair: Juhlat
Omaperäisen idean ytimekäs toteutus. Surrealistinen huumori toimii hyvin
tekstin kanssa. Tervettä itseironiaa!
Lauri Warsta, Jouni Karttunen ja Kalle Kotila - Infekto: Miami Treble
Kiihkeä biitti saa videossa arvoisensa tulkinnan. Loistavaa
animaatiotekniikkaa. Teos herätti mielenkiinnon artistia kohtaan, vaikka
tätä ei näy videolla lainkaan.
Kansanpumpeli
Hannes Häyhä - Lodger: Doorsteps
Ylivoimainen voittaja! Yksinkertaisuudessaan täydellinen animaatio, hauska
ja raikas video, toteaa yleisö!
Teinipumpeli ja viikko AVID-leikkausaikaa
Teemu Niukkanen - Markus Castren: Here with me
Leikkaajan taidonnäyte, joka soljuu luontevasti eteenpäin. Osoittaa tekijän
suvereenia välineen hallintaa. Lupaa paljon tulevaisuudessa.
Kultapumpeli ja sanomalehti Kalevan lahjoittama 2500 euroa
Hannes Häyhä - Lodger: Doorsteps
Hämmästyttävän useassa tämänvuotisessa kilpailutyössä hoidettiin
luonnollisia tarpeita mitä erilaisimmissa interiööreissä ja eksteriööreissä.
Niinpä myös tämän vuoden voittajavideossa oli mukana WC:hen sijoitettu
kohtaus. Tämän lisäksi videossa on monitasoinen ja selkeä käsikirjoitus.
Tarinan kerronta on joustavaa ja se kestää useita katselukertoja.
Tarkkanäköistä visiointia - ei kompromisseja.
Video on tuomariston yksimielinen valinta ja ehdoton ykkönen!
|